Totuus terrorismista


False Flag

Alex Jonesin elokuvan Luvassa terrorimyrskyä (TerrorStorm: A History of Government-Sponsored terrorism, 2007). Dokumentin teemana on, miten hallitukset ovat käyttäneet hyväkseen ns. väärän lipun operaatioita (false-flag operations) saadakseen syitä ryhtyä taloudellisesti tuottoisiin sotiin, kiinnittääkseen huomion pois sisäpoliittisista ongelmista ja saadakseen tiukennetuilla poikkeustilalaeilla kontrolloida omia kansalaisiaan.

Kansainvälistä huomiota eniten herättänyt väärän lipun operaatio lienee ollut kesällä 1964 Tonkinin lahdella Kaakkois-Aasiassa sattunut, väitetty pohjoisvietnamilaisten hyökkäys yhdysvaltalaista sotilasalusta vastaan. Välikohtauksesta Yhdysvallat sai syyn aloittaa avoimen, 12 vuotta kestäneen sodan Vietnamissa.

Suomalaisten parhaiten tuntema väärän lipun operaatio on varmaankin tekaistu hyökkäys Mainilan kylästä Neuvostoliittoon 26.11.1939, josta Neuvostoliitto sai syyn aloittaa sotatoimet ja jonka seurauksena Suomi joutui liittymään toiseen maailmansotaan.

Elokuvassa käsitellään lähihistorian tunnetuimpia väärennettyjä terrori-iskuja ja sotatapahtumia, joilla on ollut tarkoitus vierittää syy poliittisten vastustajien niskaan (mm. NATO-johtoinen operaatio Gladio).
Ajattelemisen aihetta antaa, että lähes kaikki laajaa tuhoa aiheuttaneet terrori-iskut ovat paljastuneet valtioiden itsensä järjestämiksi.

Aihe on nykyään jatkuvasti ajankohtainen Yhdysvaltain ja Lähi-idän tilanteen vuoksi, eikä Suomen sisä- tai ulkopolitiikka suinkaan ole immuuni näiden valheellisten hyökkäysten vaikutuksille ajatelkaamme vaikkapa tulevia, historian laajimpia NATO:n sotaharjoituksia Lapissa.

Aivan keskeinen ja nyt jo unohtumassa oleva syy-yhteys on myös, miten nykyinen Lähi-idän tilanne terrorimörköineen ja täkäläinen NATO-intoilu esimerkiksi ovat suoraa seurausta syyskuun 11. päivän tuhoisiin iskuihin johtaneista tapahtumista. Vaan olivatko iskut todella al-Qaidan afganistanilaisluolista toteuttamia?

Tiedustelujärjestöt ovat ammattilaisia soluttautumaan ja kaappaamaan terroristijärjestöjä. Alkuperäisten johtajien vangitseminen koordinoiduilla poliisioperaatioilla soluttautuneiden agenttien antamien tietojen avulla mahdollistaa ryhmän kaappauksen ja sitä voi käyttää sen jälkeen omiin tarkoituksiin. Viitteitä tällaiseen antaa Euroopassa Italian punaiset prikaatit ja Saksan punainen armeijakunta. Terroristi järjestöjen rivijäsenet koostuu yleensä yksinkertaisista kiihkoilijoista, jotka ovat otollista maaperää provokaatioagenttien johdettaviksi.

Meillä on tietynlainen kuva maailmasta jossa elämme. Kulttuuripiirimme näyttäytyy meille pohjimmiltaan hyväntahtoisena. Viranomaiset, poliisi, turvallisuus- ja tiedustelupalvelut toimivat kansalaisten hyödyksi eivätkö ainakaan toimi oman maansa kansalaisia vastaan. Tämän maailmankuvan vastainen tieto aiheuttaa psyykeessämme voimakkaan torjunnan. Haluamme säilyttää maailmankuvamme eheänä ja uskomme länsimaisten yhteiskuntien oikeamielisyyteen. Historiamme ei tosin anna tälle lapsenuskolle minkäänlaisia perusteita.

Terrorin elementi on aina kuulunut oleellisena osana kaikkeen sodankäyntiin. Kautta aikojen sodissa on pyritty pelottelemaan vihollisen siviiliväestöä ja myös sotilaita. Pelko lamauttaa, saa pakenemaan ja luopumaan vastarinnasta. Toisaalta koettu terrori voi lujittaa päättäväisyyttä ja jatkaa taistelua. Ihminen joka on jo menettänyt kaiken, ei pelkää uhrata henkeään taistelussa.

Vihollisen nimissä tehdyissä hyökkäyksissä
ei ole mitään uutta

Kansalaisten enemmistöä on vaikea saada hyväksymään itsensä tai lastensa tapattamista valtion valtapyrkimysten vuoksi, joten hyökkäyssodat on väärennettävä puolustukselliseksi. Hitlerin valtaannousua junailleen valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin mukaan sotavalmius voidaan luoda seuraavasti: Se on helppoa. Riittää, kun kerrotaan ihmisille, että heitä vastaan on hyökätty ja tuomitaan rauhantekijät epäisänmaallisesta toiminnasta, joka saattaa maan vaaraan.

Sotia on siksi tavallista aloittaa provosoimalla vastapuolta tahallaan tai sitten lavastetulla tai luulotellulla hyökkäyksellä, josta syytetään vihollista. Suomalaisille tuttu tapaus on Neuvostoliiton 26.11.1939 ampumiksi osoitetut Mainilan laukaukset, joista se syytti Suomea ja joita se käytti verukkeena talvisodan aloittamiseen.

Valtiopäivätalon poltosta seurannut kiihko ja poikkeustila mahdollistivat natsien diktatuurin pystyttämisen. Hitler perusteli Puolan miehistystä väitteellä, että puolalaiset olivat hyökänneet saksalaista radioasemaa vastaan. Todellisuudessa saksalaiset itse lavastivat tämän hyökkäyksen mm. puolalaiseen univormuun puetun keskitysleirivangin avulla.
Myös USA on aloittanut monet sotansa tämän tyyppisten verukkeiden pohjalla. Tunnetuin esimerkki on Tonkinin lahden välikohtaus, jota käytettiin perusteena Vietnamin sodan aloittamiseen. Julkistetut asiakirjat todistavat, ettei pohjoisvietnamilainen torpedoalus todellisuudessa koskaan hyökännyt amerikkalaista hävittäjää vastaan.

Esimerkin epäonnistuneesta lavastetusta operaatiosta tarjoaa amerikkalaisen tiedustelulaiva USS Libertyn tapaus. Israel hyökkäsi kuuden päivän sodan aikana vuonna 1967 tätä kansainvälisillä vesillä ollutta alusta vastaan hävittäjin ja torpedoin ja sen radioliikennettä häiriten. Hyökkäys kesti tuntikausia. Lähistöllä olleelta amerikkalaiselta lentotukialukselta lähetettiin hävittäjiä puolustamaan USS Libertyä. Ne kuitenkin kutsuttiin takaisin presidentti Lyndon B. Johnsonin määräyksestä. Jos alus olisi uponnut, siitä olisi syytetty Egyptiä, johon Yhdysvallat oli valmistautunut hyökkäämään. Neuvostoliittolaisen vakoilualuksen ilmaantuminen tarkkailemaan hyökkäystä sai kuitenkin israelilaiset vetäytymään, ja USS Liberty pääsi omiensa luokse turvaan. Kymmenittäin merimiehiä kuoli hyökkäyksessä, ja eloonjääneet komennettiin vaikenemaan. Virallisesti tapaus sovittiin erehdykseksi.


Pommi-isku berliiniläiseen La Belle -diskoon vuonna 1986, jossa kuoli kaksi amerikkalaista sotilasta, tarjosi USA:lle tekosyyn Libyan pommituksiin. Vuonna 1998 esitetyssä saksalaisessa TV-dokumentissa osoitettiin, että monet epäillyistä olivat CIA:n ja Mossadin agentteja.

Italiassa, Belgiassa ja Sveitsissä yritettiin selvittää näitä tapahtumia parlamentaaristen tutkimuskomiteoiden avulla, mutta tulokset jäivät vaatimattomiksi: tutkimukset kohtasivat vaikenemisen muurin maiden tiedustelupalveluiden vedotessa mm. vaitiolosopimuksiinsa CIA:n kanssa.


Tiedonvapauslain nojalla julkisuuteen saadut asiakirjat kertovat, että vuonna 1962 USA suunnitteli kuubalaisten nimissä tehtyjä terroritekoja, joilla saataisiin syy hyökätä Kuubaan. Tämä Operaatio Northwoods olisi sisältänyt mm. kuubalaispakolaisten veneen upottamisen, amerikkalaisen matkustajakoneen kaappauksen ja amerikkalaisen matkustajakoneen alasampumisen vale-Migillä. Jo 1960-luvun alkupuolella siis suunniteltiin lähes syyskuun 11:nnen laajuista operaatiota.

Luettelo False Flag operaatioista http://lampuri.fi/historia911.htm

Poltetun maan taktiikka ja joukkomurhat ovat kuuluneet erityisesti siirtomaasotiin olennaisena osana. Esimerkiksi Britit käyttivät vuosina 1899-1902 buurisodassa armotonta taktiikkaa, jossa sissisotaan siirtyneitä buureja tukeneen väestön elinolot tuhottiin polttamalla sadot ja asumukset ja myrkyttämällä kaivot. Itse väestö siirrettiin keskitysleireihin. Täysin samanlaista taktiikkaa käytti Yhdysvallat Filippiineillä samoin vuosina.

Yksi propagandan rutiiniomaisesti toistama taikasana on itsemurhaisku. Teko muuttuu tällöin automaattisesti äärimuslimin toteuttamaksi terroriteoksi, vaikka yleensä ei ole mitään näyttöä siitä, että esimerkiksi pommin autolla kohteeseen ajanut henkilö olisi ollut itsemurhaterroristi. Usein ei ole mahdollista sulkea pois kaukolaukaisun tai ajastimen käyttöä.

Autolla suoritettava itsemurhaisku muuten muistuttaa mielenkiintoisella tavalla Britannian tiedustelun Pohjois-Irlannin terroristeille kehittämää elävän pommin menetelmää, jossa terroristit pakottavat siviilihenkilön ajamaan pommiauton kohteeseen. Myös Irakissa on havaittu varsin mielenkiintoisia itsemurhaiskuja.

Nykyaikana entistä useampi uutinen on pelkkä etukäteen suunniteltu mediaoperaatio. Esimerkkeinä tällaisesta Yhdysvaltojen Irakin operaation aikana tapahtuneet Jessica Lyncin vapautus ja Saddamin patsaan kaataminen. Hollywood elokuva Wag The Dog kuvaa tämän kaltaista informaatiosodankäyntiä, jonka painoarvo on viime vuosina nopeasti lisääntynyt.

Historioitsija Webster Griffin Tarpley kiteytti asian valtioterrorismista näin: Torjun sen naivin eli sosioliginsen selityksen terrorismille, että kurjuus, sorto ja epätoivo synnyttävät terrorijärjestöjä, jotka antavat spontaanin ilmaisun näille tunteille. Me elämme aikaa, jona valtavat, kaikkialle levittäytyvät toedusteluoprganisaatiot CIA, FBI, MI6 FSB(KGB) Mossad BND SPECE SISMI ja muut niiden kaltaiset manipulopivat poliittista ja yhteiskunnallista todellisuutta jatkuvasti.

Terrorismin yhteydessä voidaan puhua psykologisesta sodan käynnistä, joka on painopistealue suurvalloille. Terrori-iskussahan kohteena eivät ole uhriksi joutuneet ihmiset vaan väestö jota teko järkyttää.

Terrorismi on massojen manipulointia. Se on suunniteltua toimintaa jolla pyritään tarkoin määriteltyihin tavoitteisiin. Kyseessä ei ole fanaatikkojen irrationaalinen toiminta vaikka julkisuuteen usein tällainen kuva välittyykin.

Mitä järkyttävämpi terroriteko, sitä dramaattisempi reaktio kohdepopulaatiossa. Yksi pommi-isku saa aikaan paikallisen vaikutuksen, yhtäaikaisten pommi-iskujen sarja saa aikaan koko maan kattavan vaikutuksen, ja suurkaupunkiin kohdistuva äärimmäisen näyttävä isku, kuten syyskuun 11., saa aikaan maailmanlaajuisen vaikutuksen. Näin synnytetään propagandalle otollinen maaperä, johon haluttu viesti voidaan kirjoittaa ilman torjuntaa. Järkyttävä terroriteko saa ihmiset reagoimaan tunnetasolla ja kytkemään pois rationaalisen ajattelun. Pintaan nousee vihan ja koston ajatuksia joita valtiojohdon on helppo hyödyntää.

Tämä on olennainen syy, miksi sodan aloittava suurvalta järjestää provokaation sodan perustelemiseksi. Provokaatio ei ainoastaan tarjoa legitiimiä syytä hyökkäykseen, vaan se kenties tärkeämpi funktio on saattaa kansa vastaanottavaiseksi propagandalle, sillä menestyksekkäällä sodalla tulee aina olla kansan tuki.

Britannian pääministeri Tony Blair totesi The Timesille 17.7.2002: Ollakseni rehellinen, ei olisi ollut mitään mahdollisuutta saada yleistä hyväksyntää Afganistanin kampanjalle ilman syyskyyn 11:ttä.



Kriittinen analyysi Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Toby Archerin raportista “Kansainvälinen terrorismi ja Suomi”

Toby Archerin raportti on puolustusministeriön tilaama taustaselvitys, johon viranomaiset osaltaan nojaavat laatiessaan ns. terrorismin vastaisia lakeja. Raportti ei kuitenkaan puolueettomalla tavalla valota terrorismin ilmiötä, vaan myötäilee sotaakäyvän koalition propagandaa.

Muu kuin islamilainen terrorismi ja erityisesti suurvaltojen tiedustelupalvelujen suorittama terroristijärjestöjen tukeminen ja manipulointi ohitetaan.

Käsittelen myös terrorismin vastaisen sodan taustoja ja tuon esiin epäilyjä mainitun sodan todellisesta luonteesta, joka näyttää olevan Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa muovaavan vaikutusvaltaisen uuskonservatiiviryhmittymän työkalu ns. Amerikan vuosisadan eli ehdottoman Yhdysvaltojen maailmanherruuden luomiseksi.

Terrorismin vastaista sotaa voidaankin kutsua viestintäkonseptiksi, aivan samoin kuin taistelua joukkotuhoaseiden leviämistä vastaan. Tämä konsepti on yleisesti hyväksytty laajan valtioryhmän keskuudessa, sillä keskeisten suurvaltojen edut yhdistyvät siinä niiden etupiiriin kuuluvien epädemokraattisten hallitusten ja niiden väkivaltaelinten kanssa osapuolia tyydyttävällä tavalla. Tässä tilanteessa terrorismi on asianosaisille valtioille varsin hyödyllinen ilmiö halutun poliittisen agendan läpiviemiseksi.

Tarkoitukseni ei ole vähätellä islamilaisten ääriliikkeiden aiheuttamaa vaaraa. Syntyy kuitenkin täysin väärä kuva todellisuudesta, jos virallisluonteisissa raporteissa keskitytään yksipuolisella tavalla käsittelemään näitä järjestöjä unohtaen samalla muut ääriliikkeet ja ennenkaikkea valtiollisten toimijoiden osallisuus terrorismin toteuttajina, sponsoreina ja manipuloijina.

Raportissa todetaan 3000 ihmisen menehtyneen “al-Qaidan käsien kautta” New Yorkissa, Washingtonissa ja Pensylvaniassa. Missä on julkaistu todisteet, että todellakin arabiterroristit suorittivat nuo joukkomurhat? 19:sta nimetystä kaapparista useat löytyivät iskun jälkeen elossa1, mutta FBI:n listaa ei silti vaivauduttu muuttamaan. Tuleeko meidän yhä uskoa, että iskun jälkeen elossa löytyneet arabit olivat itsemurhaterroristeja?

Jos raportin määritelmä olisi pätevä, se tarkoittaisi käytännössä esimerkiksi seuraavaa: Moskovassa räjäytettiin syyskuussa 1999 kerrostaloja asukkaineen. Jos teon suorittaneet henkilöt olivat tshetsheenejä, niin kyseessä oli terroriteko, mutta jos kyseessä olikin turvallisuuspalvelu FSB:n operaatio, niin kyseessä ei ollutkaan terrorismi. Archer korostaa käyttävänsä termiä terrorismi funktionaalisesti. Miten kerrostalon räjäyttäminen voi funktionaalisesti siirtyä toiseen luokkaan, jos paljastuu että räjäyttäjät olivatkin turvallisuuspalvelun agentteja?

Toisaalta raportti ei rajaa terrorismin määritelmän ulkopuolelle valtiovallan tukemaa terrorismia. Näin ollen Venäjän esimerkkitapauksessa kerrostalojen räjäytys olisi terroriteko siinä tapauksessa, jos räjäyttäjäryhmä olisi peräisin Pohjois-Kaukasukselta, mutta olisi saanut tukea Venäjän turvallisuuspalvelulta tekonsa suorittamiseen.

Käytännössä on mahdotonta tehdä rajanvetoa siihen, milloin valtio ainoastaan tukee terrorismia ja milloin on aktiivisesti mukana itse teoissa.

Otetaan toinen esimerkki: Lockerbien kylän yläpuolella Skotlannissa 1988 pommiattentaatilla tuhottiin Pan Amin lento 103. Virallisesti syyllisenä pideään Libyaa, mikä raportin käyttämän määritelmän mukaan rajaa tapauksen terrorismin ulkopuolelle. Ihmettelenkin mihin funktionaaliseen kategoriaan tämä tapaus tulisi Archerin mielestä sijoittaa. Todettakoon, että Libyan syyllisyys kyseiseen tekoon on kiistanalainen.

Raportissa viitataan mm kylmän sodan aikaiseen vasemmistoterrorismiin Italiassa. Miksi tässä yhteydessä ei mainita operaatio Gladiota? Britannia ja Yhdysvallat kouluttivat, aseistivat ja johtivat salaisten armeijoitten verkoston Euroopassa ja eräissä maissa, kuten Italiassa ne käyttivät näitä armeijoita verisiin terrorismikampanjoihin, jotta vasemmiston suosion kasvu saataisiin padottua. Tämä on valtiollisten elinten poliittista väkivaltaa, joka raportin määritelmän mukaan “vaikuttaisi kuuluvan toiseen funktionaaliseen luokkaan kuin terrorismiin”.

Ääri-islamilaisuudesta voidaan varmasti kehitellä monenlaisia teorioita. On syytä muistaa, että tarvittaessa sama voidaan tehdä myös vaikkapa juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Esim Talmud sisältää hyvin kyseenalaisia tekstejä. Kun tämä yhdistetään siionistijärjestöjen synkkään historiaan terrorismin saralla, niin voitaisiin vastaavalla tavalla vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä juutalaisuudesta terrorismin uskontona.

Kristityt ovat tyypillisesti pitäneet “pakanoita” alempiarvoisina joukkomurhaten ja orjuuttaen heitä. Vaikkapa Yhdysvaltojen evankelisen liikkeen piiristä on löydettävissä piirteitä, jotka näyttäisivät oikeuttavan tekemään vastaavia johtopäätöksiä kristinuskosta. Kosovon sodan aikana amerikkalaiset Serbiaa pommittaneet lentäjät kertoivat olevansa jumalan nyrkki ja presidentti George W. Bush on kertonut hyökänneensä Afganistaniin, koska “jumala käski”.

Raportti ei kerro, miten Afganistanin sota suunniteltiin jo presidentti Carterin aikana. Silloinen turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski on kertonut, miten hänen aloitteestaan kehiteltiin Afganistanin destabilisointisuunnitelma, jonka tarkoitus oli houkutella Neuvostoliitto miehittämään maa. Jo kesällä 1979 CIA aloitti provosoinnin Afganistanissa, suorittaen hallituksen virkamiesten murhia eri puolilla maata. Joulukuussa Neuvostoliitto miehitti maan. Siitä alkoiCIA:n ja MI6:n ja eräiden muiden tiedustelupalveluiden massiivinen kampanja, jossa muslimivapaaehtoisia eri puolilta maailmaa värvättiin Afganistaniin taistelemaan Neuvostoliittoa vastaan.

Raportti aivan oikein toteaa, että nimitys al-Qaida tarkoitti alunperin tietokantaa noista islamilaisista taistelijoista. On selvää, että huomattava osa noista miehistä oli läntisten tiedusteluorganisaatioitten värväämiä agentteja ja osa heistä oli koulutettu Yhdysvalloissa. Näitä Afganistan-veteraaneja käytettiin myöhemmin mm entisen Jugoslavian alueella edistämässä länsimaiden agendaa.

Osama bin Ladenista puhuttaessa ei tule unohtaa hänen rooliaan Britannian tiedustelun MI6:n liittolaisena salaisessa sodassa Libyan Muammar Gaddafia vastaan. 90-luvun puolivälissä bin Laden oleskeli Sudanissa ja hänen libyalaisista Afganistan-veteraaneista koostuva ryhmänsä Jama al-Islamija al-Muqatila yritti murhata Gaddafin lokakuussa 1996. Gaddafi suuttui lopulta niin paljon, että lähetti Interpoliin ensimmäisen ja alkuperäisen pidätysmääräyksen bin Ladenista 15.5.1998.12

On huomattava, että Libyan tekemä Interpolin pidätysmääräys tuli kaksi vuotta sen jälkeen, kun Osama bin Ladenin tekemäksi väitetty pommi-isku oli tapahtunut Saudi-Arabian Dharanissa Yhdysvaltojen ilmavoimien varuskuntaa vastaa. Yhdysvallat ei kuitenkaan itse ollut ryhtynyt toimiin bin Ladenia vastaan Interpolin kautta. Sudan tarjosi bin Ladenia Yhdysvalloille 1996, mutta Madeleine Albrightin ulkoministeriö kieltäytyi.

Bin Ladenin suvulla on ollut pitkäaikaiset ja läheiset yhteydet Bushin sukuun Yhdysvalloissa. George W. Bushin 1979 perustama Arbusto Energy sai alkupääomaa myös bin Ladeneilta13. Molemmat suvut ovat lisäksi olleet osakkaina aseteollisuuden sijoittajayhtiössä Carlyle Group. Presidentin isä George H. W. Bush oli yhdessä Osaman veljen kanssa Carlyle Groupin kokouksessa Washingtonin Ritz-Carlton -hotellissa 11.9.2001 juuri kun terrori-iskut Yhdysvalloissa tapahtuivat. Bin Ladenin suvun ja Yhdysvaltojen suhde on hyvin erikoinen ja kysymyksiä herättävä. Kun Yhdysvaltojen asevoimien varuskunnan luona Dhahranissa Saudi-Arabiassa räjäytettiin kuorma-autopommi 1996 virallisten tietojen mukaan Osama bin Ladenin toimesta, niin Saudi bin Laden Group sai jälleenrakennusurakan.


Raportti luettelee eräitä kokoon kuivuneita terrorismijuttuja ja syyttömien miesten vangitsemisia nimeten tapaukset epäonistumisiksi. On toinenkin selitysmalli. Jokainen näyttävästi uutisoitu terrorismipidätys on osa psykologista sotaa länsimaiden kansalaisia vastaan. Tämän sodankäynnin viesti on selvä: “tukekaa hallituksianne taistelussa islamilaisia terroristeja vastaan, olkaa peloissanne ja turvautukaa viranomaisiin. Terrorismin uhka on jatkuva ja meidän on pakko kaventaa kansalaisvapauksia ja lisätä poliisin valtuuksia”. Tilanne muistuttaa hyvin paljon kylmän sodan aikaista “jännitteen strategiaa”.