Totuus terrorismista


Operaatio Condor ja muuta faktaa USA:sta ja Bushista

Operaatio Condor

1970-luvulla käynnistynyt Operaatio Condor on esimerkki CIA:n organisoimasta, rahoittamasta ja koordinoimasta terrorismiohjelmasta, jonka tarkoituksena on ollut vasemmistolaisten liikkeiden johtajien ja aktiivien tuhoaminen sekä USA:n etuja palvelevien diktatuurien tukeminen laittomin, väkivaltaisin keinoin.

Operaation tähtiä on Luis Posada Carriles, jonka palauttamista Venezuela on vaatinut oikeudenkäyntiä varten. Texasilainen maahanmuutto-oikeus lykkäsi taas asian ratkaisua, vaikka myös USA:n viranomaisten asiakirjat todistavat Possadan syyllistyneen Salvador Allenden hallituksen ulkoministeri Orlando Letelierin murhaan, 73 kuolonuhria vaatineeseen kuubalaisen matkustajakoneen räjäyttämiseen, Castron murhayrityksiin ja moniin muihin terroritekoihin.

Posada on avainhenkilöitä Operaatio Condorin pimeässä ytimessä toimivassa kuubalaissyntyisten terroristien CORU-ryhmässä. Tämän ryhmän yhteyksillä USA:n johtoon on pitkä ja synkkä historia. Ulkoministeri Henry Kissinger käytti heitä jo Chilen juntan tukemisessa. He ovat olleet mukana myös Salvadorin kuolemanpartioissa, arkkipiispa Romeron murhassa ja Nicaraguan vastavallankumouksessa, Paraguayn kidutusselleissä, taistelemassa Neuvostoliittoa vastaan Afganistanissa, Irancontra-skandaalissa, pommi-iskuissa Italiassa ja lukuisissa Kuuban vastaisissa terroriteoissa.

Operaatio Condor on Terrorin Internationaali, totesi Nobelin rauhanpalkinnon saanut Adolfo Pérez Esquivel. Aluksi muutamiin maihin kohdistunut operaatio laajeni 1975 pidetyssä Latinalaisen Amerikan maiden ja USA:n turvallisuusorganisaatioiden johtajien tapaamisessa koko maanosaan ja sittemmin myös muualla tehtyihin terrori-iskuihin.

Latinalaisessa Amerikassa tämän terrorismin uhrina on kuollut jo yli 30 000 ihmistä, arvioi Havannan konferenssissa paraguaylainen tutkija Alfredo Boccia. Pelkästään Fallujahin kaupungissa on miehitysjoukkojen terrori-iskujen jäljiltä kateissa 15 000 asukasta ja yli puolet 300 000 asukkaan kaupungista on raunioina, kertoi USA:n tulitukseen ulkomaisten lehtimiesten asuttamassa Palestiina-hotellissa Bagdadissa kuolleen toimittaja José Causon veli.

Suora yhteys Bushin perheeseen

Erikoiseksi tämän kaiken tekee suora yhteys presidentti George W.Bushiin ja hänen isäänsä, USA:n ex-presidenttiin.

CORU-ryhmä perustettiin CIA:n tuella silloin kun isä-Bush oli CIA:n johtaja. Nyttemmin julki tulleet, aiemmin salaisiksi luokitellut CIA:n asiakirjat osoittavat hänen johtamansa CIA:n tienneen ennalta esimerkiksi kuubalaisen matkustajakoneen tuhoamisesta. Nykyinen presidentti ja hänen veljensä kuvernööri Jeb Bush puolestaan esiintyivät presidentinvaalikampanjan rahankeräystilaisuudessa Miamissa samassa illallispöydässä CORU-ryhmään kuuluvan, liikemiehenä esiintyvän terroristin ja mafioson, Orlando Boschin kanssa.

Chileläinen toimittaja Stella Callón, Le Monde Diplomatiquen toimittaja Hernando Calvo ja venezuelalainen toimittaja Alicia Herrera kertoivat konferenssissa eräiden CORU-ryhmän jäsenten nimien tulleen esille jo Che Quevaran ja presidentti John Kennedyn murhien tutkimuksissa.

USA kärjistää tilannetta

Havannan konferenssi järjestettiin hyvin nopealla aikataululla tilanteessa, jossa USA, sen tukijat ja kansainväliset pääomapiirit pyrkivät kärjistämään Latinalaisen Amerikan tilannetta.

Puolustusministeri Donald Ramsfeldt oli allekirjoittanut muistion, jossa uhataan Venezuelan ajan olevan loppumassa. Presidentti Bush puolestaan antoi lausunnon, jonka mukaan Kuuban kysymykseen pitäisi saada lopullinen ratkaisu. Nicaraguan oikeistolainen presidentti julisti juuri konferenssin alla poikkeustilan, kun kansa lähti kaduille vastustamaan uusliberalistista talouspolitiikkaa ja saivat tuekseen sandinistien ja liberaalien liiton maan parlamentissa. Boliviassa viikkoja jatkuneissa mielenosoituksissa vaadittiin energiateollisuuden kansallistamista, perustuslakiuudistusta ja intiaanien oikeuksien turvaamista. Brasilian ja Uruguayn vasemmistolaisten presidenttien hallitukset olivat törmänneet kansainvälisten rahoittajien painostukseen

Toisaalta konferenssin järjestämiseen nopealla aikataululla antoi sysäyksen Posada Carrilesin tapaus, joka oli tulossa ratkaisuun texasilaisessa maahanmuutto-oikeudessa. Bushin hallitus, joka oli turhaan yrittänyt kiistää Posadan oleskelevan USA:ssa, oli jäänyt kiinni rysän päältä tämän kansainvälisesti tunnetuimpiin lukeutuvan terroristin suojelemisesta. Viisi kuubalaisagenttia, jotka pyrkivät väkivallattomin keinoin ehkäisemään Miamista käsin Kuubaa vastaan kohdistettuja terrori-iskuja, on tuomittu moninkertaisiin elinkautisiin, mutta Posada saa kulkea vapaalla jalalla.

- Yhdysvaltojen imperialismi turvautuu terroriin ja valtioterroriin, koska se on epätoivoinen ja ajautunut umpikujaan, Fidel arvioi.

- Imperiumi on paljastanut itsensä. Bushin hallinto on repinyt palasiksi YK:n terrorisminvastaiset päätökset, totesi Kuuban parlamentin puheenjohtaja Ricardo Alarcón, entinen YK-suurlähettiläs.